Punanutut sitten veivät veivät voiton mennessään pääkaupunkiseudulle. Olihan ottelu. Kotijoukkueella peliväline ei tuntunut millään pysyvän kainalossa. Vieraille taas näytti onnistuvan mahdotonkin.
Mahdollinen kotietu pleijareihin menettiin tappion myötä, muu onkin omissa käsissä. Indiansin ja Tampereen A-nuorten osalta pudotuspelit alkavat jo tänään: voitolla jatkoon, häviöllä rantapallon kehiin.
Roosters pelissä mielestäni Lautamatti pelasti kevään parhaan pelinsä. Sääli ettei MJ-valmennusjohtoa ollut paikalla ottelua seuraamassa, olisi ehkä nuorten maajoukkuevalinnat menneet toisin.
Indiansin linjat esittivät edelleen vahvoja otteita, mutta tuntui siltä kuin pelaamisesta olisi puuttunut jotain. Ottelua vaikeutti Mynttisen ja Korteen loukkaantumiset, samoin ei Vainion olkapää kestänyt pelaamista.
Tampereen kenttä asettaa joukkueelle uuden haasteen; se on vielä huonompi alusta kuin Kouvolan PP-stadionilla. Ensimmäinen puoliaika meneekin veikkaukseni mukaan Indiansilla totutteluun ja toisella puoliajalla homma hoidetaan kotiin ja ensi viikolla matka vie Jyväskylään.
Muissa lohkon otteluissa Wolverines pieksee Rauman ja Roosters Seinäjoen. Lohko 2 saadaan päätökseen Steelersin voitolla Turkulaisista sekä Jaguaarit voittavat kotonaan Vantaan Taftin. Hyvää äitienpäivää kaikille Äideille.
12.05.2007 06:16 - Clint
Fudisherkkua Kouvolassa
Pohjanmaan valloitus sujui ongelmitta. Indians nuoret hoitivat ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla, eikä Seinäjoki käytännössä tarjonnut joukkueelle vastusta. Kouvola oli matkassa hieman vajaalla ryhmällä, mm. Mikko Vainio ja Tero Virtanen eivät olleet kokoonpanossa mukana.
Helsingin paikallistaisto tarjosi sitä mitä ennustinkin eli äärettömän kovaa vääntöä. Pisteet Kukkopojille niukasti 6-0. Toinen veikkaukseni meni sitten pahasti harakoille, kun Kuopio tekin Jyväskylän päivästä todella vaikean. Veikkausprosenttini kuitenkin täysi 100 eli pisteet Keski-suomeen 14-9.
Lauantaina Kouvolassa nähdään varmasti hyvätasoinen ottelu. Indians sai Seinäjoella heittopelin mukavasti uomiinsa, joten melko varmasti Kukonpoikien takakenttä punnitaan huomenna. Mikko Lautamatti on hyvä pelinrakentaja, ja nyt näyttäisi siltä että yhteistyö Kupiaksen, Niemen ja Niemelän kanssa alkaisi sujua. Juoksuhyökkäys toimii yhtä varmasti kuin Väyrynen aiheuttaa hämminkiä kotimaan politiikassa. Mynttinen-Korte akseli on uskomaton parivaljakko. Hyökkäyslinja sai jo viimeviikonloppuna syvyyttä kun Ville Lassila sai peliluvan lääkäriltä. Selkävaivat näyttäisivät olevan takanapäin.
Puolustus on Indiansilla sarjan kovin. Kolme ottelua, kuusi päästettyä pistettä. Linjapelaaminen Tarkiaisen ja Pekkolan johdolla on tuottanut tuskaa vastustajille, samoin tukimiehet Vainio, Lindsten ja Korte ovat pitäneet hyvin lyhyet heitot ja juoksupelin kurissa. Takakentällä olen nähnyt pari lipsahdusta, mutta mutta enemmän kyllä onnistumisia, mm. Luukkaisen syötönkatkot.
Kierroksen muissa otteluissa käy näin:
SCS kohtaa kotonaan Crocodilesin. Rauma ottaa itsestään niskalenkin ja vie edelleen pienenevällä joukkueellaan niukasti rutiininomaisti pisteet.
Saints vierailee Velolla Wolverinesin vieraana. Paha paikka Tampereelle, ensimmäisellä kierroksella tuli takkiin Roostersilta. Tosin Helsingin puolustus on niin kova, että veikkaan vähmaalista ottelua ja pisteet kotijoukkueelle.
Toisen lohkon tynkasarjassa Jyväskylät vierailee kaksi pistetä Turusta.
Mikähän siinä on että tulostiedotus ei näytä toimivan liiga paikkakunnan nuorten joukkueilla. Seinäjoen ja Jyväskylän otteluiden virallisia tuloksia ei nähtävästi viikonlopun aikana ole ilmoitettu, onkohan vieläkään. Toinen mystillinen kysymys leijailee vielä täältä maakunnasta, että kun ainakin Kouvolassa tiedettiin Porvoon vaikeuksista saada joukkue A-nuorten sarjaan jo ennen kauden alkua, niin miksei tehty radikaalia muutosta lohkojakoon ja siirretty jälkijunassa ilmoittautunutta Seinäjokea Porvoon lohkoon. Nyt käytännössä pelataan yhtä sarjaa ja toisessa lohkossa odotellaan pudotuspelien alkamista. Voi kökkö.
04.05.2007 04:07 - Clint
Maailman kirjat sekaisin
Toiset joukkueet ne vaan voittaa otteluitaan, toiset häviää. Näin se vaan menee. Urheilu ei ole hauskaa häviäjän näkövinkkelistä. Ja voittaminen on tahtotila.
Indiansin A-nuoret saattoivat tehdä jonkinlaista historiaa Wolverinesin kanssa pelaamalla 0-0 tasatuloksen varsinaisella peliajalla. Varmasti monessa seurassa pelinauhat kulkevat taaksepäin etsien vastaavia tuloksia menneiltä ajoilta. Ainakin viime kesänä Indiansin D-nuoret nyhjäsivät pisteettömän ottelun Butchersin kanssa. Toki tuossa ottelussa ei hyökkäyskilpailuun edetty. Sen voin sanoa varmana tietona, ettei Indiansin historia kolmatta 0-0 tulosta tunne, vai?
Liittokokous kiireet estivät Helsingin reissuni tällä kertaa, ja kyllähän se risoo. En voi kuin kuvitella kuinka paljon katsomossa on saatu herkutella ja melkein jo tuuletella red zonelta alkavia hyökkäyksiä maalin arvoisina suorituksina. Miltä on mahtanut tuntua pelaajista ottelun loppussa? Onko odoteltu päätösvihellystä ja jatkoaikaa, vältetty virheitä, varmisteltu hyökkäyskilpailua? Ottelun lopputulosta ei muuten ole vieläkään ilmoitettu kotijoukkueen sivuilla...
Sarja ei pysähdy 0-0 peleihin vaan juna jatkaa vääjäämättä kulkuaan. Tulevan viikonlopun peleistä katsojan kannalta trillerinä tarjoan Helsingin paikallisottelun. Ahmojen puolustus on kova ja Kukonpojilla on kova työ saada se murrettua. Rauma matkustaa Tampereelle, ottelussa ei juurikaan ole jännitystä vaan SCS:n pojat alkavat jo valmistautua liigamatseihin. Toivottavasti matkaan lähtee muutama vaihtomieskin. Jyväskylässä kautensa aloittaa Jaguaarit kun vieraaksi saapuu kalakukkokaupungin Rautamiehet. Niin paljon kuin seuroillamme on ollut Steelersin kanssa yhteistyötä, en jaksa uskoa vieraiden voittoon, lähinnä veikkaisin rumia numeroita, mutta koska kyseessä on perhekolumni en uskalla näin tehdä.
Kymenlaakson ylpeys alkaa hiljalleen valmistautua Roosters peliin, mutta sitä ennen täytyy voittaa hyvällä asenteella Seinäjoki. Matka mäettömään maahan on pitkä, matkan rasitukset pitäisi onnistua voittamaan jo matkalla. Pelialusta on Suomen paras,siitä ei pääse mihinkään. Voittamisen makuun päässyt Indians skalpeeraa myös Krokotiilin ja porskuttaa kaikkien kiusaksi ykkös lohkon kärjessä kolmannen kierroksen jälkeen.