I-divisioonan ensimmäinen kierros on takana, ja sarjataulukossa on havaittavissa kahtiajakoa. Pääkaupunkiseudun joukkueet porskuttavat kärjessä tasapistein kolmella voitollaan, kun Kouvolaan matkustava Oulu ja kotijoukkue Indians ovat sarjan hännillä yhdellä voitolla. Ottelu voikin olla erittäin ratkaiseva elokuun pudotuspelejä ajatellen, sillä tämän sarjakierroksen jälkeen joukkueilla on tarjolla enää kuusi sarjapistettä.
Oulu voitti toukokuussa Indiansin kotonaan, mutta sen jälkeen pohjoisen revontulet ovat ajautuneet kolmen ottelun tappioputkeen. Viime kierroksella Oululaisilta kävi pisteet noutamassa sarjanousija Vantaan Taft, joka tosin oli menettää voiton ottelun viimeisellä neljänneksellä. Taft vei tuon ottelun lukemin 42–36.
Indiansin tie ei juuri ole ollut sen ruusuisempi; tappio Oululle, tappio Porille, voitto Vantaasta ja erittäin kirvelevä tappio Helsingille. Indians johti 69ersia vastaan jo 19-0, kunnes Carpelanin ja Thomasin loistavilla yksilösuorituksilla joukkue kiri tasoihin ja ohi. Kouvolalaisilla oli aivan ottelun lopussa kahdesti kääntää peli vierasvoittoon, mutta molemmat yritykset epäonnistuivat. Niinpä Helsinki voitti ottelun lopulta 24–21 (0-13).
Indians pelaa tulevan viikonlopun ottelun joukkueelle uusissa olosuhteissa. Kuntaliitosten mahdollistamana Kouvolalaisjoukkue pelaa ensimmäistä kertaa ”naapurikaupungin” stadionilla, jossa pelaa kotiottelunsa mm. II-divisioonassa jalkapalloa potkivat FC Kuusankoski. Olosuhteet ovatkin yleisölle loisteliaat, sillä stadionilla on katettu katsomo. Ottelutapahtuman mainostamiseksi Indians on laittanut jakoon 1000 vapaalippua.
Joukkueiden toukokuun kohtaamisesta ovat molemmat joukkueet muuttuneet jonkin verran. Oulun oranssiin peliasuun on tullut täydennystä Stacey Thomasin muodossa, lisäksi apuja on tullut Olli Mämmelän toivuttua loukkaantumisestaan. Oulu pelaa tasapainoista peliä heittojen ja juoksujen suhteen, joten tarkkana saa Indiansin puolustus olla.
Kouvolalaisryhmässä on myös tapahtunut muutoksia joukkueiden edellisestä kohtaamisesta. Kyle Blum on ottanut paikkansa hyökkäyksen kapellimestarina, kovaa taklaava puolustaja Patrik Thesleff liittyi joukkueeseen Taft pelissä kuten myös Nestor Alacio (Espanja).
Lisäpotkua osalle Indiansin pelaajista tuo pelaaminen ”kotikentällä”, onhan seuran 24-vuotisen taipaleen aikana n. 30 % pelaajista kotoisin Kuusankoskelta. Tämän ottelun myötä mm. Mikko ja Jukka Lautamatille, Joonas Nikulalle, Ville Lindstenille, Aki Pekkolalle ja Perttu Kontkaselle on tärkeää näyttää kotikaupungin tutuille omaa osaamistaan ja esittää hyvää heittopainotteista hyökkäystä joka tarvittaessa tukeutuu Nikulan vahvaan juoksuun.
Ottelu pelataan siis Kuusankosken urheilukentällä sunnuntaina 20.6., osoite Hiekkamäentie Kuusankoski. Liput otteluun 6€, Kick Off klo 14:00,
Tervetuloa.
16.06.2010 09:06 - Indians
Otteluennakko Indians – Taft
Indians lähtee kauden kolmanteen otteluunsa tappioputkessa ja altavastaajana. Vastustaja sarjanousija Vantaa Taft on saanut hyvän vaihteen päälle heti kauden alkuun ja onkin ennakkokaavailuista poiketen yllättäen sarjan kärjessä.
Kotijoukkueen ainoa tavoiten on katkaista tappiokierre Taftin kustannuksella. Indiansin Temonen/Suomalainen/Blum ovat tehneet rajusti töitä saadakseen joukkueesta irti vielä vähän enemmän irti. Eritoten puolustuspelaaminen on ollut suurennuslasin alla edellisestä ottelusta lähtien. Taftin puolustus ei liene voi olla sen enempää tyytyväinen omiin suorituksiinsa, joukkuetta vastaan on tehty keskimäärin kolme teedeetä kahdella lisäpisteellä. Tässä voi olla Indiansin iskunpaikka, kun pelinrakentaja Kyle Blum on saanut harjoitella ajoituksia kohdalleen laitahyökkääjiensä kanssa.
Vieraiden tekemästä 79 pisteestä neljäsosa on Donovan Williamsin suorituksia erikoisjoukkueiden peleistä. Kotijoukkueen onkin parasta pitää peliväline ärhäkän palauttajan ulottumattomissa.
Indiansin ja Taftin välinen ottelu pelataan maanantaina 7.6. Kouvolan keskuskentällä, kick off klo 18:30. Liput otteluun 6€. Tervetuloa.
03.06.2010 01:27 - Indians
Otteluennakko: Indians – Bears
Kouvola Indians pelasi kauden ensimmäisen, ja toistaiseksi ainoan, ottelun äitienpäivänä 9.5. Oulussa. Hyisessä säässä Oulu oli piirun verran parempi lukemin 26-19.
Pori taas on päässyt normaaliin pelirytmiin kiinni aloitettuaan kauden kaksi viikkoa sitten. Kahdessa pelaamassaan ottelussa Porin Karhu on ahdistettu nurkkaan, ensin Helsinki 69ersin toimesta ja sen jälkeen sarjanousija Vantaa Taft niin ikään löi Karhut.
Indians saaneekin vastaansa ärsytetyn Porilaisryhmän, joka haluaa kääntää kelkkansa aikaisessa vaiheessa takaisin voittojen tielle. Kotijoukkue taas on saanut valmistautua kotiavaukseen tiiviin harjoittelun parissa. Edellisten kohtaamisten perusteella voisi ennustaa vierasvoittoa Porille, joka lähteekin otteluun hienoisena ennakkosuosikkina tappioputkesta huolimatta.
Porin vahvuuksiksi voidaan lukea monivuotinen seurajohtaja ja hyökkäyksen linjan selkeä johtohahmo Teemu Niemelä, viime vuotinen keskushyökkääjä vahvistus Nicolas Sandhu, Tukimies Tuomas Kuusisto ja laitahyökkääjä Aleksi Nummelin.
Indiansin peli pyörii Daniel Sicardon varassa puolustuksessa, hyökkäyksen kapellimestarina hääri Sicardon joukkuetoveri Idahosta Kyle Blum. Kouvolan juoksupeli oli uomissaan jo Oulussa Joonas Nikulan kerätetessä mukavat 129 jaardia hyökkäyslinjan blokkien takaa.
Blumin kohteina heittopeleissä ovat Jukka ja Mikko Lautamatti, Jani Heinisalo ja puolustuksesta lainattu Tatu Niemi. Juoksuvoimaa ja Nikulaa tuuraamaan astelee hyökkäyksen linjassa viime vuonna pelannut Veikko Langi. Puolustukseen kotijoukkue saa kentälle edellisestä ottelusta poissa olleet Perttu Kontkasen ja Jussi Puumalaisen.
Lauantain ottelun tullee ratkaisemaan se, kuinka hyvin kotijoukkue onnistuu pysäyttämään Nathan Lewisin juoksun ja onnistuuko vierailijat saamaan heittopeliään organisoidumpaan suuntaan. Porin on keskityttävä pysäyttämään Indiansin juoksu, samalla kun Kyle Blum tarjoaa heittouhkaa todella tarkoilla ja nopeilla heitoillaan.
Kouvolaan on lauantaiksi luvassa tihkusadetta ja lämmintä n. 15 astetta. Liput klo 15:00 alkavaan otteluun portilta 6€, maksuvälineinä toimivat myös Tyky kuntoseteli+ ja Smartum kulttuuriseteli.